Oma maa on meillä mansikka, johon muut eivät saa koskea. Tällaiselta kuvalta ei ole voinut välttyä, jos on seurannut keskustelua pääkaupunkiseudun kuntien tulevaisuudesta. Jotain kuitenkin tarttis tehdä.
Valtiot joutuvat yhä useammin sivurooliin globaalissa näytelmässä, jossa maailmankaupungit vievät tarinaa eteenpäin. Kukaan ei esimerkiksi kiistäne Lontoon Cityn merkitystä globaalissa taloudessa, mistä voidaankin vetää yhtäsuuruusmerkit poliittisesti tärkeään kaupunkiin. Lontoon, Tokion ja New Yorkin kaltaiset kaupungit ovat uuden maailmanjärjestyksen taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia valtakeskuksia. Helsingin seudulla on toki vielä matkaa maailmankaupungiksi. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Helsinki ympäryskuntineen on jo mukana - halusi se tai ei - globaalissa kilpailussa, jossa maailmankaupungit tekevät kaikkensa houkutellakseen planeettamme älykkäimmät, luovimmat ja varakkaimmat ihmiset asumaan alueelleen. Siksi pääkaupunkiseutua pitää tosissaan alkaa kehittää metropolialueena. Sori vaan Vantaa.
Metropolialue on tärkeä yksikkö silloinkin, kun pysytään ajatuksissa Suomen rajojen sisäpuolella. Maamme nykyinen jako valtioon ja itsehallinnollisiin kuntiin on saanut aikaan sen, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat keskenään, vaikka niillä olisi paljon yhteisiä etuja saavutettavana ja ongelmia ratkaistavana. Kaikki haluavat tontilleen hyvät veronmaksajat ja toisaalta sysätä ikävät, paljon julkisia palveluita käyttävät asukkaat naapureiden maksettavaksi. Maankäytön ja liikenteen suunnittelussa itsenäiset kunnat puuhastelevat yhä liikaa omien rajojensa sisäpuolella omaa etuaan tavoitellen, mistä on seurannut esimerkiksi se, ettei ketään huvita rakentaa alueelleen edullisia vuokra-asuntoja. Huono-osaisuus keskittyy alueellisesti ja sosiaalisesta segregaatiosta tulee todellisuutta meilläkin. Lisäksi pääkaupunkiseudulle muuttaa seuraavien 20 vuoden aikana arviolta 200 000 uutta asukasta, joille pitäisi jostain löytää kohtuuhintaiset asunnot.
Millaisella joukkueella yhteistyötä sitten olisi syytä alkaa tehdä? Yhtenä vaihtoehtona on tarjottu Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen liittämistä yhdeksi kunnaksi. Tästä haavesta ollaan todennäköisesti kaikessa hiljaisuudessa luopumassa, sillä sitä ei kannata oikein kukaan. Neljän kunnan yhdistäminen olisi sitäpaitsi lyhytnäköinen ratkaisu - jo nyt alue, jolla pääkaupunkiseutulaiset päivittäin liikkuvat, on paljon suurempi. Järkevämmältä kuulostaa ajatus yhteisestä, 14 Uudenmaan kunnan kattavasta seutuhallinnosta. Se päättäisi kaavoitukseen, asumiseen ja liikenteeseen liittyvistä asioista. Seutuhallinto valittaisiin suoralla kansanvaalilla ja sillä olisi oikeus kantaa veroja. Sillä kuten Osmo Soininvaara on todennut, "kun talous on yhteinen, yhteistyökin alkaa sujua." Korkealle sijoittuvan seutuhallinnon vastapainoksi pitäisi kuitenkin vakavissaan alkaa kehittää lähidemokratiaa. Paikallisdemokratialle esimerkiksi kaupunginosa on sopivan kokoinen yksikkö - se on asukkaan hahmotettavissa ja sen muutokset ja tarpeet tuntuvat konkreettisesti arjessa. Kaupungiosavaltuuston vaaleissa uurnilla olisi ruuhkaa.
Kaupungista on vähintäänkin tulossa tärkein yksikkö politiikan tekemisessä. Nyt tarvitaan demokratiaa sinne, missä on jo valtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti