Vastauksemme HS:n vaalikoneeseen!

http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/helsinki/valitsijayhdistys-juho-korhonen/korhonen_juho/

Suomalaista koulu(tus)politiikkaa eli hei hei Pisa-menestys

Aikanaan Cygnaeuksen esitys kansalaisen yhteiskuntaan kasvattavasta koulujärjestelmästä vei voiton klassisesta vaihtoehdosta. Opetus nivoutui vuorovaikutuksellisemmaksi osaksi yhteiskuntaa ja koulun ulkopuolista menoa. Ainekavalkadin, käsitöistä liikuntaan, laajuus lisäsi tätä vaikutusta. Yleisen oppivelvollisuuslain oltua piste i:n päälle oli Suomeen luotu koulutusjärjestelmä, johon osanotto yhdistyi osaksi identiteetin muodostumista. Näin ollen esimerkiksi koulukavereista tuli tärkeä vertaisryhmä aikuistuessa.

Toisaalta opettajuudesta muotoutui suhteellisen arvostettu ammatti. Opettajan merkitys korostui erityisesti opettajuuden ja koululaitoksen kasvaessa Suomen valtiollisen ja kansakunnallisen heräämisen kanssa käsi kädessä. Koulu oli myös poliittinen areena ja orgaaninen osa suomalaisuutta. Väitän, että se oli ja olisi hyvä asia. Vain sellainen koulutus, jonka oppilas (ja opettaja) kokee tärkeäksi osaksi elämäänsä, eikä siitä irralliseksi, tuottaa kautta skaalan hyviä tuloksia, hyviä tuloksia kaikille oppilaille, siis tasa-arvoisia.

Koulu ja koulujärjestelmä eivät siis ole yhteiskunnasta irrotettavia luomuksia, joita voitaisiin vaikka myydä ulkomaille. Otetaan esimerkiksi ammatillinen koulutus. Ammattikoulusta on tehty systeemin työkalu, jonka tarkoitus on lätkiä ammattinimikkeitä kansalaisiin tilastoiden tyydyttämiseksi. Esimerkiksi sijaistaessani Vantaalla eräällä ammattikoululla ällistelivät oppilaat, kun join heidän kanssaan kahvia välitunnilla ja yhteiskuntaopin tunnilla kysyin heidän mielipiteitään (, joka johti tässä tapauksessa lopulta persuja ylistävään hoilotukseen). Heistä oli mukavaa, kun joku jolla oli aikaa, eikä samanlaisia velvollisuuksia ja kiireitä kuin ammattiopettajalla, ei ”vain tehnyt työtään”. Tästä varsin paskasta kehityssuunnasta syytän koulutuspolitiikkaa, en järjestelmää tai opettajia. Tosiasia on, että tutkintopaperi ei tuo työtä, vaan osaaminen. Osaamista ei synny, jos tarkoitus on läpäistä putki. Osaamista syntyy, jos koulu on osa arkirutiineja, sosiaalisia verkostoja ja elämää.

Tilastoja tyydyttävä tutkintopaperien liukuhihnakoulutus on viety ammatti- ja ammattikorkeakouluihin ja sitä tuodaan nyt myös yliopistoihin. Tosissaan laskeskellaan, vaikkapa sen kuuluisimman esimerkin, teoreettisen filosofian tutkinnon markkina-arvoa Suomelle. Jos ylistämme suomalaisen koulutuspolitiikan historiaa ja menestystä, on ristiriitaista laskea tuottavuutta rahalla. Jos koulutusjärjestelmämme olisi luotu yksilökohtaisten tuottokalkyylien varaan, se tuskin olisi yleinen ja yhtäläinen, saati sisältäisi aineita kuten teologia tai teoreettinen filosofia.

Yliopistokoulutus ei myöskään ole ammattiin valmistava, kuten hyöty- eli rahantienaussuhteita laskeskelevat huutelijat tuntuvat olettavan. Yliopisto on tieteenharjoittamisen laitos ja tiedettä ei omisteta. Suurten ikäluokkien rynnittyä tutkintojaan hakemaan on maisterinpapereista muovautunut jonkinmoinen pääsykortti valkokaulusaloille. Tämä on kuitenkin väärä ajatusmalli. Ehdottaisinkin tieteellisenkoulutuksen rehabilitointia. Ylioppilastutkinnon arvoa pääsykokeissa tulisi laskea ja pääsyvaatimuksia sekä kokeen vaikeustasoa rutkasti nostaa. Pääpaino pääsykokeissa tulisi antaa aineisto-osuudelle, jotta todellinen alan tuntemus nousisi arvoonsa ja epätasa-arvottavat valmennuskurssit ja pääsykoekirjan ulkoa osaaminen menettäisivät merkitystään.

Rahalla ja tilastoilla mittaaminen on juurrettu ammatti ja ammattikorkeakouluihin ja sitä tuodaan kovaa tahtia yliopistoihin. Entä seuraavaksi? Helsinkihän mittaa ala-asteidensa luokkahuoneiden neliömetrejä ja laskee sitä kautta tilankäytön tuottavuutta per oppilas. Ei liene tarvetta elaboroida.

Juho Korhonen

Juttu osa-aikaehdokkaista Policyssä

Valtio-opin opiskelijoiden Policy-lehdessä julkaistu juttu projektistamme löytyy seuraavan linkin takaa sivuilta 24-25.

http://www.issuu.com/policy2011/docs/policy_1_2011

Hiilidioksidin talteenotolla tulevaisuuteen

Tapasin serkkuni häissä insinöörin. Tämä insinööri opiskeli ympäristöteknologiaa ja hänellä oli paljon näkemystä energiapolitiikasta. Tuota näkemystä hän mielellään jakeli ja minä hänen näkemykseensä tartuin.

Insinöörin näkemys Suomen energiapolitiikan tulevaisuudesta kytkeytyi vahvasti ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen. Näkemyksessä Suomen tulevaisuuden valinnat olivat merkitykseltään mitättömiä. Ei ole väliä, satsaako Suomi ydinvoimaan, biopolttoaineisiin, tuulivoimaan vai energiansäästöön. Suomen energiankulutuksella ei tätä maailmaa pelasteta, hän väitti.

Insinöörin mukaan maailmassa pitäisi keskittyä hiilidioksidin talteenottoon. Hiilidioksidineutraaleilla energiantuotantomalleilla on sijansa tulevaisuudessa, mutta tässä konkursissa ne eivät auta. Kun Kiinaan ja Intiaan nousee uusi kivihiilivoimala viikossa, ei ole väliä onko Helsingin edustalla yksi vai sata tuulimyllyä jauhamassa pohjoistuulesta valkeaa, insinööri haasteli. Fossiilisiin polttoaineisiin sidottu energia aiotaan joka tapauksessa vapauttaa, kyse on vain millä ehdoilla.

Vastaukseksi ja Suomen tulevaisuuden kilpailuvaltiksi puhtaan energian saralla insinööri tarjosi hiilidioksi- ja muiden päästöjen haltuunottoa. Kehittämällä yhä parempia välineitä energiantuotantoon, fossiilisten polttoaineiden käytöstä saadaan puhtaampaa mitä se nyt on, insinööri vakuutteli. Samalla luodaan kilpailuvaltti Suomelle, puhdas energia. Kuulosti järkevältä. Kuulostaa edelleen järkevältä.

Näin Fukushiman jälkimainingeissa olen eri mieltä siitä, että on yhdentekevää miten energiaa Suomessa ja Suomelle tuotetaan. Jos energiapolitiikka kuitenkin kytketään yhteen ympäristöpolitiikan kanssa, ei asioita ratkaista Suomessa. Suomen ratkaisut ovat maailman mittakaavassa lähes yhdentekeviä, mutta esimerkin voimaa niissä voi olla. Energiapolitiikassa tulisikin keskittyä entistä enemmän nykyisten energiantuotantomuotojen parantamiseen samalla kun kehitellään uusia tapoja tuottaa lähes päästöttömiä energiantuotantomuotoja.

Demokratian Pätkätyöläinen

Edustuksen ongelmat

Informaation määrä on kasvanut aina nykymuotoisen eduskunnan perustamisesta. Tietovuori lakialoitteista, direktiiveistä ja päätöksistä on niin massiivinen, ettei yksittäinen kansanedustaja kykene sitä hallitsemaan. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla kansanedustaja kykeni hahmottamaan lakialoitekentän kokonaisuudessaan, nykyään se on mahdotonta. Kansanedustajat ovat kykenemättömiä hallitsemaan edes omien valiokuntiensa lakialoitteita saati koko eduskunnan.

Jäädessään informaatiotulvan alle, takertuu yksittäinen edustaja puolueensa linjaan ja äänestää paitsi ajattelematta, mikä ikävämpää, vailla pohdintaa ja keskustelua puoluekurin mukana ja typerienkin aloitteiden puolesta. Nykymuotoisessa parlamentarismissa eduskunta ei ole todellinen lainsäädäntövallan käyttäjä saati poliittinen instituutio, vaan hallituksen tahtoa seuraava kumileimasin. 

Varsinaista valtaa käyttävät leimasimia pyörittelevät virkamiehet ja poliittiset sihteerit. Vain heillä on resursseja ja aikaa paneutua ja vaikuttaa lakialoitteisiin. Ja tätäkin aikaa on syönyt valtiohallinnon tuottavuusohjelma. Useat lakialoitteet ovat huonosti valmisteltuja eikä lakien todellisia vaikutuksia ole analysoitu.

Demokratian suurin hyve, keskustelu päätöksistä ja laeista, on katoamassa politiikan ulkopuolelle. Jos lakialoitteista keskustellaankin, on se poleemista räksyttämistä eduskunnan lähetekeskustelussa eikä todellista vaikuttamista. Demokraattinen prosessi on pantu tuottamattomana nurkkaan häpeämään.

Ratkaisuna osa-aikaedustajuus

Ongelman ratkaisuksi on poliittinen edustus uudelleen määriteltävä. Askel tähän suuntaan on osa-aikaedustajuus, jossa valjastetaan uuden sukupolven tietotaito ja organisoitumiskyvyt osaksi parlamentarismia. Osa-aikaedustaja on viiden hengen ryhmä kansanedustajia, jotka valitaan edustamaan yhtä paikkaa eduskunnassa. Yhdessä he ovat jo demokraattinen elin, jossa päätökset tehdään yksinkertaisen enemmistön turvin. Ennen kuin osa-aikaedustaja ottaa kantaa lakialoitteisiin, muihin äänestysten alla oleviin asioihin tai tekee kannanottoja, ovat ryhmän jäsenet keskustelleet päätöksestä ja äänestäneet ”edustajan” mielipiteestä. 

Osa-aikaedustaja noudattaa demokraattisesti ryhmän tahtoa. Äänestykset ryhmän sisällä ovat avoimia ja päätöksenteko läpinäkyvää. Osa-aikaedustajuus lisää edustukselliseen demokratiaan uuden portaan. Edustuksellisuus tapahtuu sekä ryhmän sisällä että osa-aikaedustajan poliittisessa toiminnassa. Samalla osa-aikaedustajuus lisää poliittisuuden astetta imagokilpailun kustannuksella. Ryhmä ei asetu ehdolle yksittäisen naaman tai henkilökohtaisten rahavarantojen perusteella.

Viisi ihmistä kykenee käsittelemään rutkasti enemmän informaatiota ja paneutumaan lakialoitteisiin paremmin kuin yksittäinen kansanedustaja. Osa-aikaedustajan ryhmän sisällä voi toki vallita informaatioepätasapaino, mutta päätökset tehdään yksinkertaisen enemmistön turvin ja yhden jäsenen huonosti perusteltu mielipide voidaan torpata. Ryhmän päätös on osa-aikaedustajaa sitova, jolloin puoluekurin vaikutus heikkenee ja yllyke aitoon ja argumentatiiviseen päätöksentekoon kasvaa.

Paluu kansanedustukseen

Osa-aikaedustajat edustavat itsekin kasvavaa joukkoa vakituisesta työpaikasta epävarmoja kansalaisia, pätkätyöläisiä ja freelancereita. Yksittäisen osa-aikaedustajan poliittista motivaatiota ei syrjäytä raha, sillä palkkakin jaetaan. Ryhmän paine auttaa osa-aikaedustajia pitämään jalat maan. Yksittäiset revittelyt ovat mahdottomia eikä kusi nouse helposti päähän. 

Osa-aikaedustajahan on vain osa-aikaisesti edustajan työssä ja jatkuvasti osa kansalaisyhteiskuntaa muissa toimissaan. Todellinen työmäärä noussee suuremmaksi kuin viidesosaan tavanomaisen edustajan ajasta. Kuitenkin, ryhmässä tapahtuva organisoitu työ; kokonaisuuksien nopea haltuunotto, aihepiiristä toiseen siirtyminen, projektiluontoinen työnkuva, verkostoituminen sekä kieli- ja kommunikaatiotaidot, ovat juuri modernin pätkätyöläisen erikoisosaamista. Työn hoidossa osa-aikaedustajia auttaa myös ryhmän tuki, jonka ansiosta on kirjaimellisesti mahdollista olla monessa paikassa yhtä aikaa. Osa-aikaedustajien käytössä ovat viiden ihmisen yhteiset kyvyt ja kielitaito, jolloin paljon käytännön järjestelyihin tuhlautuvaa aikaa voidaan allokoida hyötykäyttöön osaajan löytyessä aina läheltä ja työnjaon maksimoidessa tehokkuuden.

Osa-aikaedustajat ovat todellisesti kosketuksissa tekemiensä päätösten kanssa. Kyseessä on paluu juurille, aikaan jolloin eduskunta todella valittiin kansalaisista eikä ammattipoliitikkoja vielä tunnettu. Osa-aikaedustajuuden mahdollistaa moderni teknologia, jonka välityksellä ryhmän jatkuva yhteydenpito on mahdollista, eikä ääni eduskunnassa jää käyttämättä, vaikka yksi joukosta olisikin vaalivalvojana somaliassa ja toinen tutustumassa lähialueyhteistyöhön Venäjällä.

Vallitsevan hegemonian valta-asemaa keikutetaan läpinäkyvästi, legitiimisti ja alhaalta päin, silloin ei kyse ole vain anti-hegemonisesta vastustuksesta ja meuhkaamisesta. Deliberatiivinen keskusteleva päätöksenteko mahdollistaa jälleen todellisten vaihtoehtojen tarjoamisen.

Löydä oma valtsikalainen osa-aikaehdokkaasi kevään vaaleista!

Teksti on julkaistu aiemmin Poleemin numerossa 1/2011